Mitä tervehdyttämissuunnitelmaa laadittaessa tulee ottaa huomioon?

19. elokuuta 2020 kirjoittaja
Mitä tervehdyttämissuunnitelmaa laadittaessa tulee ottaa huomioon?
Jukka Saarikko

Liiketoiminnan tervehdyttäminen on jatkuvasti etenevä, rullaava prosessi, jossa käyttökate (operatiivinen tulos), kassavirta ja maksukyky pyritään nostamaan maksukykyisten yritysten tasolle. Tervehdyttämissuunnitelma laaditaan liiketoimintasuunnitelman tai laaditun budjetin pohjalta, jonka on hyvä olla realistinen.

Ensimmäisenä askeleena tehdään tilanneanalyysi, seuraavaksi määritetään yrityksen ydinliiketoiminta ja lopulta laaditaan tervehdyttämissuunnitelma. Tervehdyttämissuunnitelman toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen tilanneanalyysin avulla, jonka pohjalta tehdään taas tarvittavat muutoksen ydinliiketoimintaan sekä päivitetään tervehdyttämissuunnitelma. Prosessi kulkee samalla kaavalla siihen saakka, kunnes päästään haluttuun lopputulokseen.

Erääntyneet maksut maksetaan yrityksen kassavirrasta

Yleensä vaikeuksiin joutuneella yrityksellä ei ole ylimääräistä omaisuutta. Jos ylimääräistä omaisuutta kuitenkin on, se myydään, ja saadut tulot käytetään erääntyneiden maksujen maksamiseen. Kun ylimääräiset resurssit ja ydinliiketoiminnan ulkopuoliset toiminnot on myyty, jäljellä olevat maksut maksetaan yrityksen tuottamasta käyttökatteesta ja siitä generoituvasta kassavirrasta. Maksusuunnitelma tuleekin laatia aina yrityksen kassavirran pohjalta.

Erääntyneiden maksujen lisäksi käyttökatteesta maksetaan kaikki muuttuvat ja kiinteät kulut sekä budjetoidut verot ja investoinnit. Kun tulosta syntyy, on maksettava myös veroja. Verot tulee sisällyttää budjettiin, jotta tervehdyttämissuunnitelmasta tulee realistinen. Investoinnit budjetoidaan, sillä jos koneita ja laitteita ei päivitetä, yrityksellä ei ole resursseja jatkaa toimintaansa pitkällä tähtäimellä.

Yrityksen tervehdyttämisen tulee johtaa parempaan tulokseen kuin vaihtoehtoisen konkurssin. Tervehdyttämisprosessissa on aina riskinsä ja velkojat odottavat saavuttavansa tervehdyttämisellä huomattavasti paremman tuloksen kuin vaihtoehtoisessa konkurssimenettelyssä. Jos vaikeuksiin joutuneen yrityksen realistinen liiketoimintasuunnitelma ei velkojien näkökulmasta katsottuna johda tilanteen paranemiseen kohtuullisen takaisinmaksuajan puitteissa (Suomessa 6-8 vuotta), konkurssi tai liiketoiminnan myyminen voi olla parempi vaihtoehto.

Kilpailuasemalla kilpailuetua

Tervehdyttämissuunnitelmassa hyödynnetään liiketoiminnan ainutlaatuisia resursseja sillä toimialalla sekä niissä segmenteissä, joissa pääomalle saadaan paras mahdollinen tuotto. Talousteorioiden mukaan yritysten tulee kasvaa, kunnes ne saavuttavat mittakaavan, jossa tuotantokulut ovat alimmillaan. Teoria pätee melko hyvin suuriin toimijoihin millä tahansa toimialalla.

Pienyritysten taas on mahdollista kilpailla tehokkaasti toimimalla huolellisesti valituilla maantieteellisillä alueilla tai segmenteissä. Näillä alueilla tai näissä segmenteissä eivät isot kilpailijat ole välttämättä kilpailukykyisiä (tai segmentti ei kiinnosta pienen kokonsa vuoksi), jolloin mahdollisuus korkeampiin tuottoihin on suurempi. Tämän vuoksi pienikin toimija voi ansaita hyviä tuottoja ja näin pystyä maksamaan merkittäviä velkasummie velkojille, jos liiketoiminnan asemointi toimialalla on otollinen.

Kilpailuasema määrittää tulospotentiaalin. Kilpailuasemaa analysoidaan vertaamalla omaa liiketoimintaa samalla maantieteellisellä alueella sekä samoissa segmenteissä toimiviin kovimpiin kilpailijoihin. Myös toimialan muutokset vaikuttavat kilpailuasemaan; tekninen kehitys muuttaa toimintatapoja, globalisaatio kiihtyy, ja monet pienet ja paikalliset toimijat kilpailevat suurten, kansainvälisten yritysten kanssa. Säännöllinen liiketoimintaympäristön tarkastelu onkin välttämätöntä kilpailuasemaa analysoitaessa.

Tuovatko resurssit kilpailuetua?

Onko yrityksellä tarpeeksi taloudellisia resursseja tervehdyttämisprosessin läpiviemiseksi? Entä henkilöstöä liiketoimintasuunnitelman toteuttamiseksi? Onko fyysisiä resursseja, kuten koneita ja laitteita tarpeeksi, jotta toimintaa voidaan jatkaa tulevaisuudessa? Onko yrityksellä vahva brändi tai muita aineettomia resursseja menestyäkseen pitkällä tähtäimellä? Nämä kysymykset ovat resurssien analysoimisen perusta, ja niihin pitäisi löytyä realistinen vastaus tai ratkaisu, jotta tervehdyttämisprosessi voi onnistua.

Resursseja kannattaa tarkastella myös kilpailuedun näkökulmasta; onko liiketoiminnalla resursseja, jotka tuovat pitkäkestoista kilpailuetua? Entä resursseja, joiden ympärille yrityksen tulevaisuus rakennetaan? Resurssit ovat tervehdyttämisen kannalta arvokkaita, jos ne lisäävät yrityksen tehokkuutta, ja niitä voidaan käyttää strategisessa mielessä neutraloimaan liiketoiminnan uhkia. Kilpailukykyä parantaviksi katsotaan sellaiset resurssit, joita kilpailijoilla ei ole, ja jotka kilpailijoiden on mahdotonta kopioida. Resurssien huolellinen analysointi on yksi tervehdyttämisprosessin keskeisimmistä osa-alueista.

Kassavirtaennuste toimii työkaluna viestinnässä

Vaikeuksiin joutunut yritys on yleensä maksukyvyttömyystilassa tai vaarassa joutua maksukyvyttömyystilaan, joten kassavirta on heikko. 12 viikon rullaava kassavirtaennuste onkin korvaamaton työkalu tervehdyttämisprosessissa. Tervehdyttämisen tavoitteena on maksuvalmiuden merkittävä parantaminen, joten kassavirran kehitystä täytyy suunnitella ja seurata laadittavan ennusteen avulla.

Tervehdyttämisprosessin aikana täytyy huolehtia viestinnästä tärkeimmille sidosryhmille, joita ovat: työntekijät, velkojat, tavarantoimittajat sekä pankit ja muut rahoittajat. Sidosryhmille voidaan raportoida esimerkiksi tulos- ja kassavirtaennusteen avulla. Kun rullaava kassavirtaennuste rakennetaan perustuen realistiseen myyntiennusteeseen, liikevaihtoon ja rahavirtojen kiertonopeuksiin, sidosryhmien luotto yrityksen tulevaisuuteen alkaa pikkuhiljaa kasvaa, kun voidaan havaita, että tehdyt ennusteet toteutuvat. Ennusteen mukainen kehitys ja maksuvalmiuden parantuminen luovat luottamusta. Jos liiketoiminnan vaikeuksia on aiemmin piiloteltu ja sidosryhmien luotto yritykseen on laskenut, luottamusta lähdetään rakentamaan uudelleen jakamalla läpinäkyvää informaatiota yrityksen toiminnasta.

Autamme yrityksiä taloudellisten kriisitilanteiden yli. Varaa aika maksuttomaan tunnin mittaiseen tervehdyttämiskonsultointiin!

Viimeisimmät kirjoitukset