Taantuman yli toimivan tervehdyttämissuunnitelman avulla

6. huhtikuuta 2020 kirjoittaja
Taantuman yli toimivan tervehdyttämissuunnitelman avulla
Jukka Saarikko

Emme pysty tarkasti ennustamaan koronaviruksen aiheuttamien talousvaikutusten etenemistä ja kestoa, mutta voimme minimoida taantuman vaikutukset liiketoimintaan sopeuttamalla yritystoiminnan epävarmaan taloustilanteeseen. Epävarmassa taloustilanteessa toimivan tervehdyttämissuunnitelman laatiminen tulee ajankohtaiseksi monelle yrittäjälle. On analysoitava perusteellisesti, onko yrityksen liiketoiminta pelastettavissa ja millaisia tervehdyttämistoimia se vaatii.

Vakaassa taloustilanteessa ja liiketoiminnan kasvaessa myös perustaltaan ja kilpailukyvyltään heikommilla yrityksillä on mahdollisuus menestyä, tai ainakin ylläpitää liiketoimintansa vakaalla tasolla. Vakavan talouskriisin kohdatessa taas vahvankin yrityksen on vaikeaa selvitä tilanteesta ilman kolhuja. Useimmissa tapauksissa vahvalle yritykselle on kuitenkin kertynyt puskureita joiden avulla liiketoiminta pystytään viemään pahimman kriisin yli ja ehditään tehdä tarvittavat sopeuttamistoimet, jotta liiketoimintaa pystytään jatkamaan epävakaassakin taloustilanteessa.  

Kriisi tarkoittaa aina muutosta

Jotta liiketoiminnan jatkuminen voidaan turvata, täytyy muuttaa toimintatapoja. Muutos vaatii hyvää johtamista, joka perustuu avoimuuteen, tietoon ja ajantasaiseen raportointiin. Informaation tulee olla avointa ja koko organisaation saatavilla, jotta kaikki ymmärtävät tilanteen ja sen vaatimat toimenpiteet.

Myös yrityksen sidosryhmät (rahoittajat, tavarantoimittajat, eläkeyhtiö, verottaja jne.) on hyvä pitää ajan tasalla tilanteen suhteen. Tehokasta kommunikointia sidosryhmien suuntaan tarvitaan erityisesti silloin, kun on tarvetta neuvotella esimerkiksi maksujärjestelyistä, maksuehdoista tai lisärahoituksesta.

Tilanneanalyysi tervehdyttämissuunnitelman pohjana

Toimiva tervehdyttämissuunnitelma lähtee aina perusteellisen tilanneanalyysin tekemisestä. Lähtötilanteen analyysi kiinnostaa myös yhtiön sidosryhmiä, jotka odottavat johtoportaalta selkeää suunnitelmaa tervehdyttämistoimenpiteistä, näkemystä rahoitusresursseista ja muista joustoista sekä ennustetta, joka paljastaa laaditun tervehdyttämissuunnitelman toimivuuden. Tällä hetkellä vallitseva kriisitilanne johtuu suurimmassa osassa tapauksista koronaviruksesta, joka on ulkoinen syy, mutta joukossa on myös yrityksiä, joiden toiminnassa on jo ennestään ollut sisäisiä haasteita.

Tilanneanalyysissä käydään läpi yrityksen resurssipohja suhteutettuna kriisin syvyyteen. Kriisin syvyyteen vaikuttavat toimiala ja se, onko toiminta kyseisellä toimialalla pysähtynyt kokonaan, mahdollisuudet jatkaa toimintaa kokonaan tai osittain, mahdollisuudet leikata kustannuksia esimerkiksi henkilöstön lomautuksilla tai saamalla vuokranantajalta maksuvapaita kuukausia, sekä taloudelliset puskurit, sillä vakavakin kriisitilanne on selätettävissä, mikäli yrityksellä on olemassa riittävät resurssipuskurit.

Vaihtoehtona yrityssaneeraus

Jos kriisitilanne on syvä ja yrityksen resurssipohja on riittämätön normaalin tervehdyttämisprosessin toteuttamiseksi, on toiminnan jatkuminen mahdollista turvata yrityssaneerausmenettelyn avulla. Yrityssaneerauslain sallimin keinoin voidaan tervehdyttää maksukyvyttömyystilaan joutuneita, mutta muutoin saneerauskelpoisia yrityksiä. Yrityssaneerauslaissa mainittuja keinoja ovat velan takaisinmaksuajan pidentäminen, velasta maksettavien luottokustannusten kohtuullistaminen ja voimakkaimpana keinona velan maksuvelvollisuuden osittainen poistaminen (akordi). Velkojien näkökulmasta yrityssaneeraus on aina vaihtoehto konkurssille, joten yrityssaneerausmenettelyn tulisi johtaa velkojien kannalta konkurssia parempaan lopputulokseen.

Jatkuvan seurannan ja ennusteiden avulla pysyt tilanteen tasalla

Alkuvaiheen perusteellisella tilanneanalyysillä sekä huolellisesti suunnitelluilla ja riittävän voimakkailla tervehdyttämistoimenpiteillä vaikeakin kriisi voidaan voittaa ja saada palautettua yhtiön toiminta hallittavalle tasolle. Meneillään oleva talouskriisikin hellittää jossain vaiheessa, mutta on oletettavaa, ettemme palaa entisenlaiseen toimintaympäristöön - ainakaan kovin nopeasti. Tämän vuoksi liiketoimintaympäristön ja sen muutosten jatkuva seuranta, omien ennusteiden päivittäminen sekä liiketoiminnan sopeuttaminen toimintaympäristön vaatimusten mukaisiksi ovat pääosassa haasteellisesta tilanteesta eteenpäin pääsemiseksi. 

Varaa meiltä tunnin konsultointi veloituksetta, niin analysoidaan tilanne ja kartoitetaan tarvittavat toimenpiteet yhdessä.